Paprika antaa ruokien makuun syvyyttä ja maanläheistä aromaattisuutta, eikä sen kanssa tarvitse varoa suuta polttavaa tulisuutta kuten chiliä käytettäessä. Paprikan kanssa on vaikea mennä pieleen, ja siksi sitä voi lisätä ruokiin rohkeasti – esimerkiksi unkarilaisissa resepteissä paprikan määrä mitataan useammin ruokalusikoissa kuin teelusikoissa.

Mausteena käytettävä paprika on sama kasvi kuin tuoreena syötävä paprika, mutta lajike vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Kypsät hedelmät kerätään kesällä, kuivatetaan ja tämän jälkeen jauhetaan tai rouhitaan mausteeksi. Savustetun paprikan maku tulee aidosta savusta. Se valmistetaan kuivaamalla paprikat avotulella, jolloin paprikaan tarttuu intensiivinen savun aromi.

Paprika on kotoisin Meksikosta, ja Eurooppaan se saapui Kolumbuksen mukana 1400-luvulla. Nykyään paprikan suurimmat tuottajamaat ovat Espanja ja Unkari, ja paprikajauhe on kiistaton osa kummankin maan keittiötä. Savustettu paprika tulee useimmiten Espanjasta – niin myös Meiran savupaprika.

Kuuluisimpia paprikajauhetta hyödyntäviä ruokalajeja ovat esimerkiksi espanjalaiset paella ja chorizo-makkara sekä unkarilainen gulassi-lihapata ja paprikakana. Paprikaa käytetään runsaasti myös esimerkiksi Portugalissa ja Marokossa. Ruokiin voi tuoda uudenlaista vivahdetta käyttämällä savustettua paprikajauhetta tavanomaisen sijaan.

Paprikan maku tulee parhaiten esiin lämmittämisen myötä, ja siksi se on parhaimmillaan kypsennetyissä ruoissa. Sitä käytetään myös antamaan ruoalle houkutteleva punainen väri.

Paprikajauhe on parhaimmillaan mahdollisimman tuoreena, jolloin maussa ja tuoksussa säilyy hedelmäisyys. Värin tulisi olla intensiivisen punainen – ruskeaksi haalistunut sävy kielii siitä, että on aika uusia maustevarastot. Yleensä paprika alkaa menettää makua noin vuoden sisällä. Paprikaa kannattaa säilyttää ilmatiiviissä pakkauksessa valolta suojassa.

KOKEILE TÄTÄ:

  • Savupaprika tuo grillimarinadeihin upean savun aromin. Se sopii niin grillatulle lihalle, kalalle, kanalle kuin kasviksillekin.
  • Mausta lohkoperunat tai uudet perunat savupaprikalla, suolalla ja mustapippurilla. Lorauta päälle reilusti oliiviöljyä ja paahda uunissa.
  • Mausta savupaprikalla paahdetut uunikasvikset. Täydentäviksi mausteiksi sopivat esimerkiksi juustokumina, chili ja erilaiset yrtit.
  • Savupaprika on erinomainen lisä esimerkiksi bataattia, linssejä tai myskikurpitsaa sisältäviin kasvisruokiin. Kokeile muhennoksiin ja keittoihin.
  • Ripottele savupaprikaa hummuksen ja jugurttipohjaisten dippien joukkoon.
  • Savupaprika sopii kananmunien maustamiseen. Kokeile sellaisenaan paistettujen munien päälle tai majoneesin kanssa keitettyjen kananmunien täytteenä. Myös erilaiset tomaattia ja tuoretta paprikaa hyödyntävät kananmunaruoat kuten Lähi-idän shakshuka saavat savupaprikasta herkullisen aromin.
  • Kokeile savupaprikaa myös meksikolaisissa ja Tex Mex -ruoissa. Lisää esimerkiksi chili con carneen ja kanafajitaksiin.
  • Lisää paellaan perinteisen sahramin lisäksi.
  • Saat tuttuihin ruokiin uudenlaista makua korvaamalla savupaprikalla tavallisen paprikajauheen tai osan siitä. Kokeile esimerkiksi unkarilaisissa klassikoissa – gulassi-lihapadassa ja paprikalla maustetussa kanassa.

TIESITKÖ, ETTÄ…

  • Paprika on kotoisin Väli-Amerikasta. Se saapui Eurooppaan Kolumbuksen mukana.
  • Paprikan suurimmat tuottajamaat ovat Unkari ja Espanja. Savustettu paprika tulee useimmiten Espanjasta.
  • Paprika on Unkarin kansallismauste, ja myös suomen kieleen sana paprika on tullut unkarin kielestä. Unkarissa on peräti kaksi paprikalle omistettua museota.
  • Mausteena käytettävä paprika on sama kasvi kuin tuoreena syötävä paprika, mutta lajike vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan.
  • Savupaprikan aromi tulee aidosta savusta, sillä se valmistetaan kuivaamalla paprikat avotulella.
  • Chorizo-makkaran tunnistettava punainen väri tulee paprikajauheesta.
  • Paprika saa punaisen värinsä karotenoideista, jotka ovat antioksidantteja.
  • Unkarilainen nobelisti Albert Szent-Gyorgyi oli ensimmäinen tiedemies, joka onnistui eristämään C-vitamiinin. Hän käytti tähän tarkoitukseen tuoretta paprikaa.
  • Tuore paprika on erinomainen C-vitamiinin lähde, kuivattu puolestaan sisältää runsaasti A- ja E-vitamiineja.
  • Paprikan maku tulee parhaiten esiin lämpimissä ruoissa.

Näin käytät savustettua paprikaa

Savupaprikalla maustetut kanavartaat

Savupaprika-portermarinadi porsaan ulkofileelle

Savupaprikalla maustettu hirvenpaisti

Litistetyt perunat uunissa eli mäiskyperunat ja korianterijogurtti