Mausteista ytyä ateriaan
Mikä onkaan parempaa, kuin kutsua ystävät koolle ja nauttia herkullinen juustofondue-ateria ulkona. Voimakkaan makuiseen juustopataan voi leivän lisäksi dippailla myös kasviksia tai muita herkkuja oman mielikuvituksen mukaan. Erilaiset mausteet, kuten kumina ja muskottipähkinä, tuovat ytyä juustopataan.
Rapujuhlat ovat monelle suomalaiselle kesän loppuhuipennus. Usein ennen rapurallia nautitaan kevyt alkupala, jotta rapujen parissa maltetaan askarrella rauhassa. Ruokahalun herättäjäksi sopii esimerkiksi erilaiset mausteiset sormisyötävät. Rapujuhlien snapsia voi varioida maustamalla se tuoreilla yrteillä, kuten tuoreella tillillä.
Jälkiruoaksi maistuu loppukesän sadon antimet eli juuri poimitut omenat. Maukkautta omenakompottiin, -kakkuun tai -piirakkaan saat Meiran maukkaasta kanelista ja kardemummasta. Sadonkorjuujuhlien alkudrinkiksi sopii kuohuva omenamehu, joka koristellaan kauniilla tähtianiksilla.
Kuumien juomien salaisuus piilee mausteissa
Viilenevien iltojen lämmikkeeksi kannattaa kokeilla erilaisia lämpimiä juomasekoituksia, joita voi valmistaa uuttamalla kuivayrttejä veteen. Voit uuttaa esimerkiksi kuivattua minttua, rosmariinia ja korianteria. Lisää tietoa erilaisista uuttamalla valmistetuista juomasekoituksista löydät artikkelista ”Uuttaminen syventää kuivattujen lehtiyrttien makua”.
Lämpimiä juomasekoituksia voi valmistaa myös lisäämällä kuuman hunajalla makeutetun omenajuoman joukkoon erilaisia kuivamausteita, kuten Meiran piparkakkumaustetta, neilikkaa, kanelia tai muskottia.
Kesäilloista voi nauttia pitkälle syksyyn, kun varustautuu kunnolla. Lämpimät viltit, kynttilät, mausteinen ruoka ja kuumat juomat takaavat ikimuistoisen herkutteluillan kuulaan kesätaivaan alla.