Isompaa makua ruokaan – säilytä mausteesi oikein
Maustaminen on kokonaisuus, jossa aromit tukevat toisiaan. Aina ei ole kokista kiinni, jos ruoka jää maultaan vaisuksi – syy saattaa olla vanhentuneissa mausteissa.
– Tammikuussa tehty kuluttajatutkimuksemme² paljasti, että 20 % suomalaisista pitää yli viisi tai jopa kymmenen vuotta vanhoja mausteita kaapissaan, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Johanna Martikainen Meiralta.
Kuivamausteet eivät säilytä aromejaan ikuisesti: kokonaiset mausteet pysyvät oikein säilytettynä hyvinä noin viisi vuotta, herkät yrtit ja jauhetut mausteet noin kolme vuotta ja kaikkein aromaattisimmat mausteet vain kaksi. Jos pakkauksia availee usein tai ripottelee mausteita purkista suoraan höyryävään kattilaan, on säilyvyysaika vielä lyhyempi mausteesta riippuen.
– Oikein ja väärin säilytetyn mausteen välillä on yleensä huomattava ero. Sen havaitsee helposti jo omilla aisteilla, jos vertaa vanhaa maustetta uuteen: maku ei ole enää entisensä ja tuoksu voi olla väljähtänyt. Myös mausteen värin voi huomata haalistuneen, Meiran kehitysasiantuntija Markus Kotiranta opastaa.
Mausteiden maku piilee niiden aromaattisissa öljyissä. Kun nämä yhdisteet ajan kuluessa haihtuvat mausteesta, jäljelle ei jää juurikaan makua – vain pelkkää kuitua.
Mausteen aromin ja väriä tuovien luontaisten yhdisteiden pahimpia vihollisia ovat valo, lämpö, ilma ja kosteus. Kokonaiset mausteet kestävät laadukkaina pidempään kuin jauhetut, sillä niissä on suurempi pinta-ala ja jauhaminen ja murskaaminen vapauttaa esimerkiksi hapettumiselle herkät yhdisteet ilmalle alttiiksi. Rasvapitoiset mausteet, kuten kumina, muskottipähkinä ja korianterinsiemen, vanhenevat nopeammin kuin muut.
Meiralle laatu on ykkösasia
Meira kuivamausteiden ensiluokkainen laatu varmistetaan tarkkojen hankintakriteerien, asiantuntevan käsittelyn sekä Vallilan maustetuotannon järjestelmällisen laadunvalvonnan avulla. Meira vastaa siitä, että tuotantoon saapuvien mauste-erien kemiallinen, fysikaalinen ja mikrobiologinen laatu on tutkittu ja kohdallaan. Testien lisäksi mausteille tehdään myös tarkkaa aistinvaraista arviointia läpi tuotantoprosessin.
Myös kotikokin kannattaa aika ajoin tehdä omaa laadunvalvontaa ja käydä mausteitaan välillä läpi.
– Maustekaapin kevätsiivouksessa vanhentuneet tai tuoksunsa menettäneet mausteet vaihdetaan uusiin. Samalla on hyvä tarkistaa, että mausteet ovat hyvin suljetuissa pusseissa tai astioissa ja suojassa valolta. Näin ne kestävät laadukkaina pidempään, Kotiranta vinkkaa.
Vanhentuneen mausteen käyttäminen ei kuitenkaan yleensä ole haitallista, joten sen käytettävyyttä voi arvioida rauhallisin mielin.
1, 2) Meiran kyselytutkimus: Maustaminen ja leivonta suomalaisissa kodeissa 01/2017, N=1000 / M3 Research
7 vinkkiä maustekaapin kevätsiivoukseen
- Paras säilytyspaikka mausteille on kuiva ja viileä, auringonvalolta suojattu paikka. Harvoin käytettävät kausimausteet kannattaa säilyttää pakkasessa.
- Osta mausteet käyttömäärän mukaan, yleensä melko pienissä erissä.
- Maustevarasto kannattaa tarkistaa ainakin kerran vuodessa ja poistaa vanhentuneet tuotteet, joissa ei ole enää toivottua aromia.
- Kokonaiset mausteet pysyvät oikein säilytettyinä käyttökelpoisina noin viisi vuotta, herkät yrtit ja jauhetut mausteet noin kolme vuotta. Aromaattisimmat mausteet, kuten jauhettu kardemumma, säilyvät vain noin 2 vuotta.
- Annostele mausteita aina puhtain välinein.
- Älä ripottele maustetta pakkauksestaan suoraan höyryävään kattilaan, vaan mieluummin ensin lusikalle tai kämmenelle ja vasta sitten ruokaan. Näin vältät kosteuden pääsyn maustepakkaukseen.
- Maustetta valitessasi mieti sen käyttötiheyttä. Esimerkiksi kesämökillä mausteita käytetään vain kausittain, jolloin esim. jauhetun pippurin sijaan kannattaa hankkia pippurimylly ja kokonaisia pippureita. Jauheessa mausteen pinta-ala on suurempi, ja näin myös altistuminen hapelle on runsaampaa.