Haukiwallenberg

Haukiwallenberg on yksi lempiruuistani, kalapihvi joka on rapea pinnalta ja pehmeä sisältä. Sen tekeminen on helppoa, kun muistaa käyttää kylmiä raaka-aineita. Kun kerran onnistut tämän kanssa, tulet varmasti tekemään sitä toistekin, bravuuri jolla saat hurmattua lähipiirin.

  • Difficult
  • 4-6 annosta

Ainekset:

400 g haukifileetä ja lohifileetä (suhteessa 70/30)
2 dl kermaa
1 tl suolaa
1 tl Meira jauhettu valkopippuri
1 sitruuna
25 g voita paistamiseen
loraus rypsiöljyä paistamiseen
3 dl pankojauhoja leivittämiseen

Ohje:

Esivalmistelut

  1. Kuumenna uuni 160 asteeseen. Kaada pankojauho laakealle lautaselle. Viilennä teräskulho pakastimessa. Poista lohesta isot vatsaruodot, y-ruotoa ei tarvitse poistaa. 
  2. Leikkaa kalat nopan kokoisiksi kuutioiksi.
  3. Laita kalat jääkylmään kulhoon, mausta suolalla, valkopippurilla ja sitruunanmehulla ja sitruunankuoriaasteella.
  4. Kippaa maustetut kalat kutteriin/monitoimikoneeseen/blenderiin, napsauta laite päälle ja kaada joukkoon jääkylmää kermaa pikkuhiljaa. Huolehdi, että taikina imaisee kerman sisäänsä ennen kuin lisäät kermaa, jotta massa ei juoksetu.
  5. Kaavi taikina pois kulhosta ja taputtele kuudeksi pihviksi.
  6. Nostele pihvit pankojauhon päälle ja taputtele hellästi jauhoa kalapihvien pintaan.
  7. Paista pihvejä reilulla keskilämmöllä voin ja rypsiöljyn seoksessa pari minuuttia molemmilta puolilta, tarkoitus on saada pihveihin kaunis, kullanruskea pinta.
  8. Nosta kalapihvit sitten uuniin 10 minuutiksi. 
  9. Tarjoile perunamuusin ja ruskistetun voin kera.