Ravintola Kaislassa tarjoillaan lounasta joka päivä, myös viikonloppuisin. Lounaan lisäksi voit piipahtaa nauttimaan tuoreita leivonnaisia tai drinkkejä. Heti oven avatessa sisällä Kaislassa vastassa on iloinen yrittäjä Anne Joroinen.

Annen kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä, alueen myyntipäällikkömme Mikko kertoo. Meiran ja Kaisla-ravintoloiden yhteistyö on jatkunut jo pitkään. Itse asiassa niin pitkään, ettei kukaan tunnu muistavan, koska se edes alkoi. Liekö syynä Annen lämmin persoona vaiko molemminpuolinen luottamus.

Kaislassa on 50 asiakaspaikkaa, tunnelmallinen, katettu kivipatio tulisijoineen ja kesäksi ravintolan eteen rakentuu myös 40-paikkainen rantaterassi. Kahvi näytteleekin isoa roolia Kaislassa. Suodatinkahvia kuluu ja erilaiset erikoiskahvit nostavat suosiotaan vuosi vuodelta. Kesäisin terassilla maistuvat herkulliset jäälatet.

No entäs Lännen Kaisla? Se sijaitsee nimensä mukaisesti tahkorinteiden länsipuolella. Menun maittavat annokset täyttävät kovimpien urheilijoiden mahat takuuvarmasti. Menulta löytyy mm. etanat, riistakäristys ja lihapullat, vege-annoksia unohtamatta. Eikä Anne ole unohtanut makeannälkäisiäkään; kahvin kanssa sopii mainiosti munkki tai esimerkiksi cookie.

Nam! Ai niin, ei se kahvikaan ihan mitä vain ole. Lännen Kaislassa saa kahvikuppiinsa Lännen Kaislan House Blendiä. House Blend on tummapaahtoinen ja erityisen pehmeä, mutta silti luonteikas kahvi.