
Banaani-kahvikakku
Banaani-kahvikakku on helppo jälkiruoka. Banaani tuo mehevyyttä perinteiseen kahvikakkuun.
- Helppo
- 15 annosta
Ainekset:
150 g | voita tai margariinia |
2 dl | sokeria |
2 kpl | munaa |
4 dl | vehnäjauhoja |
2 tl | Meira leivinjauhetta |
2 tl | Meira kanelia |
2 | banaania |
0.75 dl | Kulta Katriina kahvijuomaa |
2 dl | tomusokeria |
2-3 rkl | Kulta Katriina kahvijuomaa |
Meira kirjava strösseliä |
Ohje:
- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri keskenään.
- Lisää munat yksitellen samalla vatkaten.
- Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
- Soseuta kuoritut banaanit ja sekoita joukkoon jäähtynyt kahvijuoma.
- Lisää seos taikinaan ja sekoita.
- Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla noin tunti, tai kunnes cocktailtikkuun ei enää tartu taikinaa. Anna valmiin kakun jäähtyä hetki ennen kumoamista.
- Sekoita kuorrutetta varten tomusokeri ja kahvi tasaiseksi tahnaksi.
- Levitä kuorrutus kakun päälle esim. ruokalusikalla valuttaen. Voit myös halutessasi pursottaa kuorrutteen kakulle. Koristele kakku lopuksi kirjavalla strösselillä.
- Banaani-kahvikakku säilyy jääkaapissa hyvin peiteltynä jopa viikon.