Vastuullisuus on yksi Meiran strategisista prioriteeteista ja arvoista, joka näkyy aidosti niin strategisessa päätöksenteossa kuin päivittäisessä toiminnassa. Meiran vastuullisuusohjelma perustuu YK:n Kestävän Kehityksen Tavoitteisiin, ja kattaa neljä teemaa: Kestävät & maistuvat tuotteet, Tieteeseen perustuvaa ilmastotyötä, Tehdas osana Vallilan aluetta sekä Hyvä Työpaikka meiralaisille.

Meiran päästövähennystavoitteet hyväksyttiin kansainvälisen Science Based Targets -aloitteen asiantuntijapaneelissa huhtikuussa 2022. Meiran omaa toimintaa (scope 1 ja 2) koskevat päästövähennystavoitteet ovat linjassa Pariisin ilmastosopimuksen kanssa pitää maapallon lämpeneminen 1,5 asteessa.

Yli 36 % vähennys oman toiminnan päästöissä

Meira on vähentänyt oman toimintansa (ns. scope 1-2) aiheuttamia päästöjä noin 36% vuodesta 2019. Päästövähennys saatiin aikaan siirtymällä uusiutuvaan tuulisähköön sekä tehostamalla energiankäyttöä omissa toiminnoissa.

”Mielestäni jokaisen yksilön, yrityksen ja valtion sekä kansainvälisten yhteisöjen tulee tehdä oma osuutensa ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Me Meiralla olemme erittäin sitoutuneita tähän työhön. Siirryimme uusiutuvaan tuulisähköön vuonna 2020, ja etsimme jatkuvasti keinoja tehostaa energian käyttöä tehtaallamme ja kiinteistössämme. Olemme mm. lisänneet kiinteistöautomaatioon älykkyyttä sekä vaihtaneet ilmanvaihtokoneitamme energiatehokkaampiin. Energiatehokkuuden parantaminen on näinä aikoina tietysti jokaisen ajatuksissa myös energiakriisin myötä.”, toteaa Raimo Sinisalo, Meiran toimitusjohtaja.

Meiran toiminnoissa käytetään sähkön lisäksi maakaasua, biokaasua sekä kaukolämpöä. Meira on sitoutunut vähentämään näistä johtuvia eli niin sanottuja absoluuttisia scope 1 ja 2 -päästöjä 80 prosentilla vuoteen 2028 mennessä verrattuna vuoden 2019 päästöihin. Tämä tarkoittaa siirtymistä päästöttömiin energiamuotoihin eli maakaasusta biokaasuun sekä uusiutuvaan kaukolämpöön.

Ilmastotyössä kriittistä sitouttaa arvoketjun toimijat mukaan

Meira on mallintanut oman tuotannon ulkopuolisen arvoketjun (ns. scope 3) päästöt kasvihuonekaasuprotokollan (GHG Protocol) standardin mukaisesti. Meiran koko arvoketjun päästöistä valtaosa, n. 98%, syntyy oman toiminnan ulkopuolella.

”Koska suurin osa toimintamme päästöistä syntyy arvoketjussamme (ns. scope 3), olemme sitoutuneet ottamaan kumppanimme mukaan ilmastotyöhön. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kannustamme ja tuemme mm. tavarantoimittajiamme mittaamaan ja asettamaan toiminnalleen päästövähennystavoitteet. Esimerkiksi kahvin viljelyyn liittyvällä toiminnalla (lannoitteiden tuotanto ja käyttö) on suuri vaikutus päästöihin. Tulevina vuosina keskitymme tutkimaan tätä edelleen, ja tukemaan viljelijöitä maatalouskäytäntöjen uudistamisessa tehokkaammiksi ja ilmastoystävällisemmiksi.”, toteaa Meiran Strategia- vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Marleena Bask.

 

Meira Oy:n tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet

  • Meira Oy sitoutuu vähentämään absoluuttisia scope 1 ja 2 (oman toiminnan) päästöjä 80 % vuoteen 2028 mennessä verrattuna vuoden 2019 päästöihin.
  • Meira Oy sitoutuu vähentämään ennen tuotantoa tapahtuvien (ylävirran) kuljetusten ja varastoinnin sekä tuotannossa syntyvän jätteen päästöjä 50 % samassa aikajaksossa (2028 vs. 2019).
  • Meira Oy sitoutuu siihen, että 90 % sen raaka-aineiden ja palveluiden tavarantoimittajista (päästöistä laskettuna) asettavat tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet 2025 mennessä.

 

Lisätietoja:
Marleena Bask
Strategia-, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja
+358 50 352 3643
[email protected]

 

Mikä on SBTi?

SBT-aloitteen (Science Based Targets initiative) taustalla ovat Maailman luonnonvarainstituutti WRI, Maailman luonnonsäätiö WWF, CDP-järjestö sekä YK:n Global Compact -aloite. SBTi määrittää parhaat käytännöt tieteeseen perustuvien päästövähennystavoitteiden asettamisessa sekä arvioi puolueettomasti yritysten tavoitteita. Päästövähennystavoitteita pidetään tieteeseen perustuvina, jos ne ovat linjassa sen kanssa, mitä uusin ilmastotiede pitää välttämättömänä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi: ilmaston lämpenemisen rajoittaminen selvästi alle 2 °C:een verrattuna esiteolliseen aikaan tai pyrkimys kohti 1,5 °C:n lämpenemisen polkua. https://sciencebasedtargets.org/

Helsingin kantakaupungissa tietää saapuneensa Vallillaan, kun ilmassa tuoksuu täyteläinen kahvin aromi. Tuoksu tulee Meiran kahvi- ja maustetehtaalta, jossa paahdetaan noin neljännes suomalaisten juomasta kahvista; Kulta Katriinaa, Segafredoa ja Saludoa. Täällä päätyvät pakkauksiinsa myös rakastetut Meiran ketsupit, sinapit, maustamis- ja leivontatuotteet, suolat sekä pähkinät. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 84,0 milj. euroa, ja työllistimme 195 henkeä. Meira on osa italialaista Massimo Zanetti Beverage -konsernia, joka on yksi Euroopan suurimmista kahvialan yrityksistä. Päämäärämme on luoda asiakkaillemme, työntekijöillemme ja kumppaneillemme reilusti parempia hetkiä. Sitä olemme tehneet suurella sydämellä ja sinnikkyydellä jo vuodesta 1914. www.meira.fi.