Kahvin löytymisen tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä. Löytötapaakin voidaan vain arvailla. Kahvin alkuperä on kuitenkin pystytty paikantamaan Etiopiaan. Legendan mukaan abyssinialainen lammaspaimen nimeltä Kaldi oli havainnut lampaidensa pureskelleen jonkin kiiltävälehtisen pensaan marjoja ja tulleen levottomiksi. Paimen maistoi marjoja itsekin ja pian häntä ei enää väsyttänyt lainkaan. Hän piti kokemusta niin poikkeuksellisena, että vei marjoja läheiseen luostariin. Imaami tulkitsi tapahtuneen pirun tekosiksi ja heitti marjat nuotioon. Tuhkasta nousi pian huumaava tuoksu ja munkit keräsivät marjat talteen ja heittivät kuumaan veteen. Luostarin väki joi näin syntynyttä juomaa ja haltioitui kokemastaan. Kahvi oli löydetty.
Kahvin tie kulki karavaanien mukana Arabiaan. Aluksi kahvin lehdistä, marjoista ja siemenistä haudutettua ja keitettyä juomaa. Arabiassa kahvia on alettu paahtamaan 1200-luvun puolivälissä, kun keksittiin, että paahdetusta kahvipavusta liukenee veteen voimakas aromi. Kaupallisesti kahvia ryhdyttiin viljelemään 1400-luvulla Arabian niemimaalla. Kahvin tie vei Egyptiin jemeniläisten pappien mukana 1500-luvulla ja kun turkkilaiset valtasivat Egyptin, he ihastuivat kahviin. Turkkilaiset levittivät kahvia ympäri Lähi-Itää uusia maita vallatessaan.
Eurooppaan kahvi tunkeutui Italian ja Venetsian kautta 1500- ja 1600-luvun taitteessa ja pohjolan kahvi valloitti 1600-luvun loppupuolella. 1756-1792 Ruotsi-Suomessa säädettiin kolme kertaa kahvinkieltolaki: ”Kahvin keittäminen ja juominen on sakkorangaistuksen uhalla kielletty turmiollisen nautinnonhimon ja ylellisyyden estämiseksi.” Kahvia pidettiin paheellisena juomana koska se piristi ja ’’valvotti nuorisoa iltamyöhään’’. Vasta 1804 Kustaa Aadolf antoi poikkeusluvan juoda kahvia ja lausui nämä kuuluisat sanat:
’Koska te minun alamaiseni olette sellaisia lurjuksia, ettette voi tulla toimeen ilman tätä juomaa, niin tahdon sallia tämän juoman teille toistaiseksi.’ Tämä poikkeuslupa on edelleen voimassa.
1800-lukua eteenpäin mentäessä kahvi oli kotiutunut suomalaisiin herrasperheisiin, ja kahvilaelämä kukoisti Helsingissä.
Vuosisadan lopulla kahvia maisteltiin jo joka talossa ja töllissä, kussakin varojen mukaan. Sillä kahvi oli kallista – se maksoi hyvän työmiehen päiväpalkan verran. Kuten sananlasku kertoo: ”Kahvikulta kaunis juoma, vaan on kumma kukkarolle”.
Kahvintuoksuisin terveisin
Anne-Marie, barista