Kenellekään joka tuntee minut, ei ole jäänyt epäselväksi, että rakastan hyvää kahvia. Juon kahvia sekä kotona, että otan mukaan töihin. Kotona usein kahvi ehtii vähän jäähtyä, kun tekee kaikkea muuta, mutta ei se haittaa. Kylmä kahvihan kaunistaa ja hyvän kahvin maku kestää jäähtymisenkin.

Ostan kahvin mahdollisuuksien mukaan aina papuina ja jauhan itse. Maun takia, mutta myös siksi, että rakastan jauhetun kahvin tuoksua. Samasta syystä ajan aina, jos mahdollista, Meiran paahtimon vierestä aamuisin. Minulla on hieno sähköinen kahvimylly, jota käytän päivittäin, mutta on minulla myös unkarilaisen isoisäni käsikäyttöinen hopeinen kahvimylly, joka on käynyt Intiassa asti isoisän retkillä. Tällä myllyllä on jauhettu paljon kahvia ja se toimii edelleen moitteettomasti.

Itse keitän oman kahvini mutteripannulla. Tämä mutteripannurakkaus johtuu ainakin minulla siitä, että unkarilaisittain kotonakin juotiin kahvi vain mutteripannusta. Äitini vetelee neljästä viiteen espressoa edelleen päivässä.

Kahvissa arvostan luomua ja Reilua kauppaa sekä tietysti makua. Kahvikuppikokoelmani on suuri ja moninainen, koska kahvi juodaan niin espressona, cappuccinona kuin lattenakin. Kaikkiin kahvikuppeihin liittyy joku tarina; olen saanut  ne lahjoina tai hankkinut matkoilta. Kaikista kupeista on kiva juoda, kun tulee samalla fiilis tilanteesta, matkasta tai ihmisestä, joka kupin on antanut.

Kahvi on siis minulle tärkeää. Nimenomaan hyvä kahvi. Tein jo monta vuotta sitten päätöksen, että en juo kuin hyvää kahvia. Suodatinkahvia juon, kun se on hyvin keitetty. Mutta rakkauteni on kuitenkin espresso ja siitä tehty latte, jota juon aamulla yhden ja iltapäivällä yhden. Jos väsyttää ihan kauheasti, niin saatan vetää vielä espresson päälle. Rakkauttani kahviin kuvaa myös se, että kun olen ollut viikon mehukuurilla, niin eniten minulla on ikävä kahvia.

Kahvi on paras juoma maailmassa, joten sen valmistukseen ja juomiseen kelpaa vain paras. Herkuttelen kahvilla joka päivä ja haluan nyt jakaa helpoimman kahviherkkuni. Tämäkin on toisesta kotimaastani Unkarista ja tekee iltapäiväkahvihetkestä aina juhlaa!

Unkarilainen jääespresso

4-6 cl kuumaa espressoa (jos haluat makeamman herkun, sekoita kahviin sokeria)
1 pallo vaniljajäätelöä
Laita jäätelö lasiin ja kaada kuuma kahvi päälle. Herkuttele heti lusikoimalla kahvia ja jäätelöä.