Meira haluaa olla suomalaisyritysten kärkijoukoissa taistelemassa ilmastonmuutosta vastaan ja valmistaa tuotteensa ympäristön ja ihmisten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi yhtiö on sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat kasvihuonepäästötavoitteet (Science Based Targets) ja tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. Välitavoitteena on puolittaa kasvihuonekaasupäästöt Vallilan paahtimolla ja tehtaalla vuoden 2018 tasosta jo vuoden 2022 loppuun mennessä. Sitoutuminen SBT:hen on Meiran kokoiselle yhtiölle kunnianhimoinen tavoite.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päästövähennyksemme vastaa Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen lämpenemisrajaa. Tavoitteemme tieteellisyyden ja riittävyyden arvioi ulkopuolinen taho eli Science Based Targets -organisaatio”, sanoo Meiran vastuullisuusjohtaja Marleena Bask.

Suomesta mukana vielä alle 30 yritystä

Vuonna 2015 perustetun SBT-aloitteen taustalla ovat Maailman luonnonvarainstituutti WRI, Maailman luonnonsäätiö WWF, CDP-järjestö sekä YK:n Global Compact -aloite. Kansainvälisesti mukana on yli tuhat yritystä, Suomesta toistaiseksi* 29 yritystä on joko asettanut tai Meiran tavoin sitoutunut asettamaan tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet.

Meira haluaa olla ympäristön hyvinvoinnin edistäjänä eturintamassa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja on kolmas suomalainen elintarvikealan yritys, joka on sitoutunut asettamaan SBT-tavoitteet.

Kasvihuonekaasupäästöjä syntyy sekä suoraan Meiran omasta toiminnasta (Scope 1) että yhtiön ostaman energian (Scope 2) kautta.  Yhtiön toiminnan (Scope 1 ja 2) hiilijalanjälki oli vuonna 2019 2 585 tonnia, joka vastaa noin 260 suomalaisen vuosittaista hiilijalanjälkeä. Meira aikoo vaihtaa kaiken tehtaalla käytetyn energian 100 prosenttisesti uusiutuvaan vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi yhtiö aikoo parantaa toimintansa energiatehokkuutta voimakkaasti ja SBT-periaatteiden mukaisesti sitouttaa myös kumppaninsa mukaan ilmastotalkoisiin.

Vastuullisuusjohtaja Marleena Bask muistuttaa, että vastuullisuus lähtee jo yhtiön päämäärästä, Reilusti parempiin hetkiin, ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin perustuva vastuullisuusohjelma lävistää Meiran toiminnan kaikilla osa-alueilla.

”Olemme muun muassa sitoutuneet nostamaan Vallilan kierrätysasteen vuoteen 2020 mennessä 80 prosenttiin, ja kierrätämme biojätteemme biokaasuksi tuotantomme tarpeisiin. Kehitämme jatkuvasti pakkauksiamme, ja vuoteen 2030 mennessä ne kaikki valmistetaan kierrätettävästä, kierrätetystä tai uusiutuvasta materiaalista. Raaka-aineiden hankinnan osalta olemme tehneet myös merkittävät sitoumukset: 100 prosenttia kaikesta käyttämästämme raakakahvista on vastuulliseksi varmennettua vuoden 2022 loppuun mennessä, ja vuoden 2023 loppuun mennessä puolestaan 80 prosenttia mausteraaka-aineista on peräisin vastuullisiksi varmennetuista tai matalan riskin lähteistä”, Bask listaa.

*) tilanne 16.2.2021

 Lisätiedot:

Marleena Bask
Johtaja, strategia ja vastuullisuus
+358 50 352 3643
[email protected]