Tällä viikolla kilpailijoita odotti joukkuetehtävä, tuo MasterChef-klassikko! Joukkueiden tehtävänä oli loihtia perinteinen englantilainen iltapäivätee upealle kerrostarjottimelle. Tehtävään lisätwistiä toi se, että sormisyötävistä kahden tuli olla kasvisvaihtoehtoja ja vähintään yhden myös vegaaninen. Yhteensä herkkuja tuli olla kolme suolaista ja kolme makeaa. Hävinnyt joukkue suuntaa ensi jaksossa painetehtävään.
Vegaaninen leivonta on nostanut päätään viime vuosina ja se voidaan usein kokea hankalaksi ja vaivalloiseksi. Kuitenkin pienillä muutoksilla reseptiin onnistut varmasti! Kasvipohjaisen leivonnan kokeilun ja oppimisen kautta voi löytyä uusia herkullisia makuelämyksiä, jotka jäävät omiksi suosikeiksi. Kasvipohjaisia vaihtoehtoja löytyy kaupoista jo läjäpäin ja meiltä Meiralta löydät sopivia tuotteita myös vegaaniseen leivontaan. Agar agar, joka toimii liivatteen tapaan, on yksi olennainen tuote vegaanisessa leivonnassa, kun halutaan valmistaa esimerkiksi hyydykekakkuja. Aloita vegaanisen leivonnan kokeilu tällä helpolla – ja ennen kaikkea herkullisella – MasterChef-reseptillä!
Vegaaninen lakritsi-pannacotta löytyi voittajajoukkueen tarjottimelta:
Lakritsipannacotta, lakukastike ja karhunvatukat (vegaaninen)
9,5 dl Valio OddlyGood easy whipping vispituotetta
1 dl sokeria
3 tl lakritsajauhetta
3,5 tl Meiran agar agaria
½ pussia Kouvolan lakritsia
karhunvatukoita
Laita 5 dl vispituotetta kattilaan kuumenemaan, lisää sokeri ja lakujauhe.
Sekoita agar agar 2,5 dl vispiin ja lisää kiehuvan seoksen joukkoon. Keitä noin 3-5 minuuttia.
Anna seoksen tasaantua kattilassa kymmenisen minuuttia ennen kuin kaadat sen muotteihin/laseihin.
Leikkaa lakritsipalat pienemmiksi ja keitä 2 dl vispituotteessa kastikkeeksi, noin 5-10 minuuttia ja siivilöi kastike.
Hyydytä pannacotta kiinteäksi, tarjoile lakukastikkeen ja karhunvatukoiden kera.