Saksanpähkinää on useita eri lajeja, joista kolme päälajiketta ovat Englannin/Persian saksanpähkinät, mustat saksanpähkinät ja valkoiset saksanpähkinät. Englannin saksanpähkinöille ominaista on ohuempi kuori, minkä saa helposti rikottua pähkinänsärkijällä ja niiden alkuperä on Intiassa ja Kaspianmeren alueella, mistä johtuukin sen toinen kutsumanimi – Persian saksanpähkinä. Mustalla saksanpähkinällä on paljon paksummat ja vaikeammin rikottavat kuoret, ja ominaista on selkeästi erottuva pistävä maku. Valkoinen saksanpähkinä puolestaan on maultaan makeampi ja öljyisempi, mutta tätä lajiketta ei ole niin laajasti saatavilla kuin kahta edeltävää. Sekä musta että valkoinen saksanpähkinä ovat kotoisin Pohjois-Amerikasta2. Meiran saksanpähkinät tulevat Chilestä.
Saksanpähkinän ydin koostuu kahdesta epätasaisesta lohkosta. Lohkot ovat väriltään luonnonvalkoisia ja niitä peittää ohut vaaleanruskea kuori. Pähkinän ytimet ovat suljettuna pyöreiden tai pitkulaisten kuorten sisään, jotka ovat väriltään ruskeita ja erittäin kovia2.
Saksanpähkinä on maukas välipala tai naposteltava sellaisenaan, ja se sopii myös ruoanlaittoon. Saksanpähkinä on runsaskuituinen ja se sisältää runsaasti tyydyttymätöntä rasvaa sekä runsaasti omega-3-rasvahappoja.
Lähteet:
1 The International Tree Nut Council Nutrition Research & Education Foundation (INC NREF). http://www.nuthealth.org/walnuts/(link is external). Viitattu 21.10.2014.
2 The George Mateljan Foundation for The World’s Healthiest Foods. http://whfoods.org/genpage.php?tname=foodspice&dbid=99(link is external). Viitattu 21.10.2014.
