Pulled lamb ja minttujogurttia

Reseptin lähetys sähköpostilla

1 kpl lampaanpaistia tai -lapaa (noin 2kg)
3 rkl oliiviöljyä
 
1 tl Meira minttua
2 tl Meira oreganoa
2 tl Meira basilikaa
2 tl Meira timjamia
1 tl Meira valkosipulirouhetta
1 tl Meira mustapippuria, rouhittu
2 rkl Meira hienoa merisuolaa
 5 dl lihalientä
 
Minttujogurtti
2,5 dl turkkilaista jogurttia
2 tl Meira minttua
1 tl sokeria
1 tl Meira hienoa merisuolaa
1/3 tl Meira mustapippuria, kokonainen myllystä
 
Tarjoiluun
4 kpl pitaleipää halkaistuna
4 lehteä jääsalaattia revittynä
2 kpl kirsikkatomaattia puolitettuna
2 kpl sipulia ohuina renkaina
12 kpl jalopenoviipaletta
 
Yhdistä mausteet mortteliin ja jauha tasaiseksi.
Viillä noin 2 cm syviä viiltoja lihan pintaan.
Levitä oliiviöljy lihan päälle ja hiero mausteseos pintaan.
Kääri pintamaustettu liha muovipussiin vähintään kolmeksi tunniksi (mielellään yön yli) marinoitumaan.
 
Lämmitä uuni 220°C
Aseta liha uunivuokaan ja paahda uunissa noin 35 minuuttia.
Laske uunin lämpö 150°C asteeseen ja kaada lihaliemi vuoan pohjalle.
Peitä vuoka foliolla ja anna hautua noin 3-4 tuntia, kunnes liha murtuu painettaessa.
 
Sekoita minttujogurtin ainekset keskenään ja laita maustumaan jääkaappiin.
Revi kypsä liha pieniksi paloiksi lämpimänä.
Lisää keskilämpöiselle paistinpannulle nokare voita ja lisää joukkoon revitty liha.
Paista liha rapeaksi ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

Lämmitä pitataskut uunissa tai mikrossa kuumiksi.
Kokoa salaatti, tomaatit, sipulit ja jalopenot revityn lampaanlihan kanssa pitataskuihin ja viimeistele minttujogurtilla.

P.S. Meira tarjoaa laajan maustesarjan ilman lisättyä suolaa. Lisäät vain makua, et suolaa! Kaikki Meiran mausteet kehitetään, valmistetaan ja pakataan Suomessa.