Meiran toimitusvarmuus jatkuu normaalina

Me Meiralla teemme asiakkaidemme kanssa hartiavoimin töitä sen eteen, että näin poikkeuksellisinakin aikoina suomalaisten kodeissa saadaan syödä maistuvaa ruokaa ja nauttia hyvästä kahvista.

Olemme tehneet kattavan tilannearvion raaka-aineiden, logistiikan ja elintarviketurvallisuuden osalta taataksemme toimintamme jatkuvuuden myös koronaviruksesta aiheutuvan poikkeustilan aikana. Toistaiseksi koronaviruksesta johtuvia toimintaamme keskeyttäviä tekijöitä ei ole näköpiirissämme.

Raaka-aineiden saatavuuden osalta koronavirus ei aiheuta haasteita lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä. Mitään merkittäviä koronaviruksesta johtuvia aikatauluviiveitä ei ole tiedossamme. Toki, jos tilanne jatkuu pitkään, saatavuushaasteita saattaa ilmetä. Varotoimenpiteenä olemme aikaistaneet tilauksia seuraavien kolmen kuukauden ajalta mahdollisten viiveiden ennakoimiseksi. Lisäksi olemme todentaneet varautumissuunnitelmamme mahdollisten raaka-aine- tai kuljetusviiveiden varalle vaihtoehtoisten toimittajien ja kuljetusvaihtoehtojen kautta.

Henkilöstömme hyvinvoinnin ja terveyden turvaamiseksi toimistohenkilöstömme työskentelee mahdollisuuksien mukaan etänä, ja olemme rajoittaneet henkilökuntaamme kuulumattomien vierailut tuotannossa vain toimintamme kannalta kriittisiin käynteihin. Minimoimme työpaikalla tapahtuvien sosiaalisten kontaktien määrää, ja kannamme näin yhteiskunnallisen vastuumme viruksen torjunnassa.

Menemme tämän kriisin läpi yhdessä, suomalaisella sisulla ja vastuuntunnolla. Noudatetaan viranomaisohjeita, autetaan lähimmäisiämme ja puhalletaan yhteen hiileen.

Toimitusjohtaja Raimo Sinisalo ja meiralaiset