Mausteisia kalaruokia kesäpöytään

Suomalaiset kalat ovat kesäherkkuja parhaimmillaan. Niitä kokkaillaan koko ajan enemmän, ja kalaruokien valmistukseen löytyy monia erilaisia tapoja. Suomalaisista kaloista suosikkeja ovat lohi, ahven, siika ja kuha, mutta kannattaa muistaa myös vähemmän käytetyt hauki ja lahna. 

Kala on herkkä maultaan. Aiemmin ajateltiin, että mausteiden tulee olla hentoja, jotta kalan oma maku nousee paremmin esiin. Nyt ruokatrendit ovat kuitenkin muuttuneet. Esimerkiksi kuha maustettiin ennen suolalla ja pippurilla, nyt joukkoon voi lisätä huoletta myös mausteista currya. Mausteet saavat maistua kuluttajan suussa. Meiralla on monia kalalle sopivia mausteita. Perinteisen suolan, pippurin ja kalamausteiden lisäksi kannattaa kokeilla esimerkiksi fenkolia, sinapinsiemeniä, valkosipulijauhetta, meiramia ja inkivääriä. 


Sitrus-inkivääri-fenkoli-grillilohi ja mintulla maustettu jogurtti
 

Kypsennä graavaten ja grillaten

Suosittu kalojen valmistusmenetelmä on raakakypsennys eli graavaus. Perinteisesti kala graavataan suolalla, sokerilla, pippurilla ja tillillä. Ruotsalaiset lisäävät sekaan murskattua kuminaa, jolloin mausta tulee rapumainen. Kumina sopii erityisesti lohen ja siian kaveriksi. Graavauksessa kannattaa muistaa sokeri, jotta kala pysyy pehmeänä. 

Savustus ja grillaus kuuluvat kesään. Jos kalat savustaa kokonaisina nahkoineen, mausteseos ripotellaan kalan sisään ennen savustusta. Suolan lisäksi kannattaa rohkeasti kokeilla muitakin mausteita tuomaan uudenlaista fiilistä makuun, esimerkiksi valkosipulijauhetta ja inkivääriä. Sekoittele kuivamausteet suolan kanssa ja ripottele kalan sisään tai fileepalan pintaan. Lisää itämaista makumaailmaa saat, kun valutat pinnalle soijaa. Kokonaiset kalat sopivat myös grilliin. Kokeile vaikka siikaa, joka tulee muistaa suomustaa ennen kypsentämistä. Suomut lähtevät helposti lusikan avulla. Meiran valmiita kalamausteseoksia käyttämällä pääset kokkailusta helpolla. Hiero mausteet kalan pintaan pienen öljytilkan kanssa ja grillaa kalan molemmat kyljet paahteiseksi. Näin rapeasta nahasta tulee täydellisen mausteinen herkku! 

Mausteet viimeistelevät kylmät kastikkeet

Avotulella kypsennettävä loimulohi vaatii mausteita, jotka kestävät lämpöä. Niitä ovat paprikamausteet, Meiralla esimerkiksi savustettu paprika, sekä erilaiset pippurit. Loimuttamiseen saa helposti lisämakua, kun lohen pintaan leikkaa viiltoja sentin välein ja viiltoihin hierotaan kuivamausteita. Kalojen kanssa kannattaa kokeilla myös maakuoppakypsennystä. Se on perinteinen suomalainen tapa kypsentää ruokaa miedolla lämmöllä ja hitaasti hauduttaen. Kypsennä maakuopassa esimerkiksi kokonainen lahna. Mausta kala sisältä suomustamisen jälkeen suolalla, pippurilla, sinapinsiemenillä ja fenkolilla. Kääri kala useilla leivinpaperi- ja foliokerroksilla ja kypsennä maakuopassa hiilloksen keskellä parin tunnin ajan. 

Viimeistele kesän kevyet kalaherkut kastikkeilla. Helpoimmat ja nopeimmat kastikkeet valmistellaan hyvissä ajoin ennen syömistä ja tarjoillaan kylmänä. Kermaviili- ja majoneesipohjaisissa kastikkeissa voi käyttää monipuolisesti erilaisia Meiran mausteita ja pähkinöitä. Pienen hauskan lisän kalakastikkeisiin saa villiyrteillä. Poimi kastikkeen sekaan luonnosta esimerkiksi villisipulia, karhunlaukkaa ja nokkosia. 

 

Kokeile Meiran uusia kalamausteita, joihin ei ole lisätty suolaa
Sitrus-inkivääri ja Savuinen pippuri 
sekä reseptejä
Kuhaceviche
Uunihaudutettu haukifilee
Lohiteriyaki
Savulohibowl