Saludo mukana Tuntematonta tekemässä

Tuntematon Sotilas on Suomen kaikkien aikojen katsotuin elokuva. Väinö Linnan romaaniin pohjautuva elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1955 Edwin Laineen ohjaamana. Rauni Mollbergin ohjaama versio sai ensi-iltansa 1985. 

Nyt, 62 vuotta alkuperäisversion ensi-esityksen jälkeen jalkaväkirykmentti 8 marssii jälleen valkokankaalle. Päärooleissa nähdään muun muassa Eero Aho, Paula Vesala, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Elokuvan ensi-ilta on 27.10. 

Suomalainen Saludo on ylpeänä mukana Tuntemattoman kahvitusjoukoissa. Sinulla on nyt mahdollisuus nähdä vuoden elokuvatapaus yhdessä vaikkapa tupakaverisi kanssa! 

Marssi siis lähimpään Saludoa myyvään lähikauppaasi ja osta paketti Sinivalkoista Saludo-kahvia. Muista säästää kassakuitti, sillä se voi olla samalla pääsylippusi elokuviin.